Luin kansojen varallisuutta, Smith selittää pankkien toimintaa. Silloin kuka vaan saattoi laskea seteleitä, ne vaan piti lunastaa kullalla jos joku tuli kysymään. Elikkä markkinoiden pakottama vähimmäisvaranto järjestelmä. (Sama kuin nykyisin, kullan tilalla on vaan keskuspankkiraha.)
Mielenkiintoisempaa oli sodan rahoitus. Sota Ranskaa vastaan maksoi 90 miljoonaa. Velkaa otettiin 70 milj. loput katettiin veroilla. Ulkomailla käyty sota maksettiin kullalla. Englannissa oli sodan alussa kaikkiaan kultaa 18 milj. arvosta. (s 434, kansojen varallisuus, 2015 painos)
Kuinka homma toimi? Hallitus otti englannin pankista velkaa. Siis paperi puntia. Antoi ne kauppiaalle joka toimitti ne kultana taisteleville joukoilla. Merkittävä trasmutaatio tapahtui kun paperi vietiin satamaan. Siellä sillä ostettiin vientituotteita. Seuraava muutos, tavarat myytiin määränpäässä kultakolikoilla ja kolikot annettiin armeijalle.
Toiminta hyödytti bisnesmiestä joka sai rahoituksen vientituotteille, vientiteollisuutta jolle oli kysyntää sekä armeijaa joka sai sotia.
Sama tapahtui Napoleonin sotien aikaan. Napoleon oli yksinkertainen sotilas joka tajusi. ”Sotaan tarvitaan kolme asiaa. Rahaa, rahaa ja rahaa.”
Napoleon rahoitti sotaa veroilla. Siitä seurasi kapinoita ja lopuksi tappio. Ei kukaan pankkiiri tue kaveria joka rosvoaa 30% hänen kultavaroistaan. Aika moni pankkiiri tukee kaveria joka on hänelle velkaa tonnin kultaa.
Vastakkain oli siis kaksi erilaista rahoitusmallia. Vallankumouksellinen brittimalli, paperiraha ja velkaa sekä konservatiivinen pakko otto ja vero.
